Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Riittääkö pelkkä peukuttaminen ystävyyden ylläpitoon?

28.04.2017

Koskaan ei ystävyyden ylläpitäminen ole vaatinut yhtä vähän vaivaa kuin nykyään. Mutta miksi pelkkä peukuttaminen ei riitä?

Tapasin puolitoista vuotta sitten ystävääni pitkästä aikaa. Parikymppisinä liikuimme samassa kaveriporukassa ja yhden jännittävän kesän olimme samaan aikaan sinkkuja.

Vakiinnuimme, ja yhteydenpito jäi. Kunnes liityimme Facebookiin. Se osoittautui käteväksi areenaksi lämmittää vanhaa ystävyyttä. Tapasimmekin, mutta harvakseltaan. Enimmäkseen seurasimme toistemme elämää ruudulta.

Kuvittelin silti tietäväni, mitä hänelle kuuluu. Tiesin, miltä hänen lapsensa näyttävät ja mitä he harrastavat. Kuvista näin vilauksia kodista, jossa oli vaalea sisustus ja muhkeat valaisimet. Tiesin, että ystävälläni on hyvä maku. Kuvissa hän ja hänen perheenjäsenensä hymyilivät.

Kun sitten vihdoin tapasimme ja istuimme alas aurinkoiselle terassille, ystävä kertoi, että hän oli eroamassa. Tilanne kotona oli ollut äärimmäisen huono jo pitkään.

Tajusin, miten väärä kuva minulla oli ollut ystäväni perhe-elämästä. Miten näin oli päässyt käymään?

 

”Tajusin, miten väärä kuva minulla oli ollut ystäväni perhe-elämästä.”

 

Koska klikkaaminen ei ole vuorovaikutusta

Sosiaalisella medialla on voima sekä pitää yllä että murentaa ystävyyssuhteita.

On helpotus tietää kiireiden keskellä ystävistään edes jotakin. Mutta entä, jos heitä ei jostain syystä onnistu tapaamaan pitkiin aikoihin ollenkaan? Kun rakastuu, kun tulee lapsia tai työ, joka imaisee kaiken vapaa-ajan.

Silloinkin kiittelemme mielessämme sosiaalista mediaa. Emme ehdi nähdä, mutta pidämmehän silti säännöllisesti yhteyttä.

Ongelma on, että peukuttaminen ei ole vuorovaikutusta.

Mieti vaikka hymyä. Miltä se tuntuu livenä? Hymy on paljon muutakin kuin ilme kasvoilla, se jopa rentouttaa fyysisesti.

Oli emoji kuinka hauska tahansa, fakta on tämä: Ihmisten välisestä kommunikaatiosta vain noin viisi prosenttia on sanoja. Loput 95 prosenttia on eleitä ja ilmeitä, tiedostettuja ja tiedostamattomia viestejä, joita lähetämme ja vastaanotamme.

Kasvokkain voimme sanoa ystävälle ”olet hullu” ja osoittaa muilla eleillä, että tarkoitamme kaikkea muuta. Että ystävä on rohkea, rakastettava tai että hänen kannattaisi vielä harkita tekemäänsä päätöstä.

Ilman kehonkieltä viesti tuntuu räikeältä. Siksi saatamme kavahtaa, kun ystävä haukkuu avoimesti miestään Facebookissa tai kehuu saavutuksiaan. Viestistä puuttuu pehmentävä ironinen virnistys tai epävarmuuden aiheuttama kainous katseessa.

Koska somepersoonaa ei ole olemassa

Ystävät tuntuvat somessa joskus täysin vierailta. Aiheesta väitöskirjan kirjoittanut sosiaalipsykologi Suvi Uski selittää, miksi.

”Ihminen on eri seurassa aina hiukan erilainen. Sosiaalisessa mediassa meidän on ensimmäistä kertaa pakko olla samanlaisia kaikille.”

Kuulostaa tutulta. On vaikeaa kertoa Facebookissa pikkujouluista samoilla sanoilla työkavereille, joiden kanssa vietti iltaa, anopille, omille lapsille ja joogaretriitissä tapaamalleen uudelle tuttavuudelle.

Pelkkien päivitysten varassa joudumme spekuloimaan ja arvailemaan. Siksi kavereiden elämästä voi välittyä vääriä mielikuvia.

Sanna, 31, kertoo, että hänen ystäviensä elämä vaikuttaa Facebookista käsin joskus silkalta saippuasarjalta.

”Huomasin ensin, että ystäväni nimi muuttui tyttönimeksi. Sitten huomasin, että ystävän mies vaihtui ja tilalle tuli toinen ystäväni, joka oli liikkunut samassa kaveripiirissä. Tuntui oudolta nähdä kuvia heistä yhdessä. En vieläkään tiedä, mitä on tapahtunut, mutta päättelen, että joku kolmiodraama se on ollut.”

Sosiaalisessa mediassa meistä välittyy kuva, joka on kompromissi kaikesta siitä, mitä olemme.

 

 Tunneyhteys toiseen ihmiseen syntyy vain kiireettömissä oloissa.

 

Koska somessa ei voi ­rakentaa luottamusta

Ystävyyteen kuuluu luottamus. Se taas ei kuulu sosiaaliseen mediaan.

Terve itsesuojeluvaisto jarruttaa meitä avautumasta liikaa somessa. On siis ihan mahdollista, että ystävän elämä on pirstaleina, mutta me vain peukutamme kauniita perhekuvia.

Näinhän minä tein ystävälleni, joka eli keskellä huonoa avioliittoa. Tunsin jopa pientä kateutta hänen täydelliseltä näyttävää elämäänsä kohtaan. Facebookissa kenenkään mies ei unohda hääpäivää, kakut kohoavat täydellisesti ja lapset syntyvät sädekehä pään päällä.

Yksi tuttuni oli kateellinen kavereilleen, jotka viettivät usean kuukauden Australiassa ja postasivat sieltä ihania kuvia. Vasta tavatessa hän sai kuulla, että heillä oli ollut koko matkan hirvittävä ripuli.

Kasvotusten ystävälle on helpompi kertoa sekin, että kaikki ei ole hyvin. Harva pohtii somessa ääneen huolia parisuhteessa, ongelmia työpaikalla, raha-asioita tai unelmia.

Ystävät ovat sitä varten, että heidän kanssaan voi jakaa ne kaikkein herkimmät asiat. Sellaiset, jotka saavat meidät näyttämään heikoilta ja epätäydellisiltä. Tätä luottamuksen tunnetta ei voi synnyttää eikä ylläpitää sosiaalisessa mediassa.

Luulemme saavamme somessa enemmän, nopeammin ja tehokkaammin, mutta mitä se enemmän pitää sisällään? Ajatustenvaihto ei ole ystävyyttä, ei ainakaan kovin syvällistä.

Koska ystävyys tarvitsee aikaa

Ystävyyteen käytetty aika on sijoitus. Tämän huomasin vuosia sitten, kun elin pahimpia ruuhkavuosia pienten lasten kanssa.

Yhtenä kesänä kyllästyimme kahden ystäväni kanssa peruuntuneisiin tapaamisiin ja vuokrasimme meille mökin viikoksi. Otimme lapset mukaan, puolisot jätimme kotiin.

Viikon ajan jaoimme arjen: tiskit, ruoanlaiton, lastenhoidon, saunan lämmityksen ja ulkohuussin tyhjentämisen. Askareiden lomassa löytyi luontevia hetkiä ottaa puheeksi vaikeitakin asioita.

Viikossa turha kohteliaisuus karisi. Annoimme toisillemme kiitosta mutta myös kritiikkiä. Riitelimme, loukkaannuimme ja annoimme anteeksi.

Viikon jälkeen olimme puhki mutta lähempänä toisiamme. Mökkeilystä ystävysten kesken tuli meille vuosiksi perinne.

Psykologi Tarja Salokoski vahvistaa, että vain aika voi muuttaa kaverisuhteen ystävyydeksi: tunneyhteys toiseen ihmiseen syntyy vain kiireettömissä oloissa.

”Lapsikin tarvitsee kehittyäkseen kontaktin hoitajaansa: katseita, eleitä, vastavuoroisuutta, läheisyyttä. Samat tarpeet säilyvät meissä läpi elämän.”

Ystävyys vaatii läsnäoloa, kohtaamista, työtä, aikaa ja oman tilan. Tärkeää ihmistä täytyy saada rutistaa, katsoa
silmiin ja kokea se hetki yhdessä.

Sitä on hankala twiitata.

 

Lue myös:

Miten ystävästä erotaan?

Oletko sinäkin väsynyt suorittamiseen somessa?

Miten lopettaa suorittaminen somessa?

teksti Leena Lukkari
kuvat HENRIK HALVARSSON
Tilaa Elle

Seuraa Elleä