Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Mietitkö ennustajalle menoa? Tästä syystä se kannattaa.

11.07.2017

Selvännäkijät, astrologiset kartat ja tarot-kortit. Hörhöjen hommaa? Ei enää: yliluonnollisista ilmiöistä on tullut kolmekymppisten harrastus. Selvitimme, mistä se johtuu.

Hotellihuoneen pöydälle on aseteltu siistiin riviin marmorinvihreitä ja laventelinsinisiä energiakiviä, pieni Buddha-patsas ja tarot-kortit. Ikkunasta avautuu kevättalvinen loskamaisema Helsingin Töölönlahdelle. Toisella puolella pöytää, minun ja tarot-korttien välissä, istuu Monica, miamilainen selvännäkijä.

Monica sopisi paremmin melkein minne tahansa muualle kuin räntä-Helsinkiin ja 90-luvun haalistuneilla väreillä sisustettuun hotellihuoneeseen. Hänellä on violetiksi värjätty leijonanharjatukka, täydellinen meikki, tiukka jakkupuku ja käheä ääni.

Olen tapaamassa selvännäkijää, koska kaipaan vastauksia: olenko oikeassa elämäntilanteessa, oikeassa ammatissa tai edes oikeassa maassa? Mitä minun pitäisi tehdä elämälläni?

Olen kuullut tuttavaltani, että Monica on loistava näkijä. Niin hyvä, että asiakkaita on ympäri maailmaa. Viime vuonna Monica ennusti Helsingissä tuttavalleni. Seurauksena oli tuttavan irtisanoutuminen vakityöstään ja oman yrityksen perustaminen.

Jännittää niin, että käteni hikoilevat: tulevaisuuteni on vain muutaman tarot-kortin kääntämisen päässä. Samalla tilanne alkaa naurattaa. Olenko näin epätoivoinen? Luotan mieluummin tuntemattomaan selvännäkijään kuin ammattiterapeuttiin, läheisiini 
– tai ennen kaikkea itseeni.

Haluan tietää, miksi yliluonnollisuus vetää minua puoleensa.

Anna minulle lohtua

En ole kiinnostukseni kanssa yksin: moni ystävistäni on käynyt ennustajalla. He ovat kolmikymppisiä, toimeen tarttuvia, itsenäisiä naisia. Silti he istuvat selvännäkijän eteen ja pyytävät vastausta elämän isoihin kysymyksiin, kuten: onko puolisoni minulle se oikea? Tai: kannattaisiko viimein irtisanoutua?

Jotkut käyvät ennustajalla säännöllisesti. En ole itsekään ensikertalainen. Päinvastoin. Olen tavannut selvännäkijöitä Suomessa ja ulkomailla. Ensimmäisen kerran menin näkijälle 20-vuotiaana. Tulevaisuus tuntui tuolloin epävarmalta – kuten monesta parikymppisestä. Töölöläinen Irene valoi minuun elämänuskoa. Muistan hänen kuivakukilla täytetyn kotinsa ja sanansa: Isän juuret, äidin huulet, olet onnekas elämässä. Se tuntui lohduttavalta. Poistun näkijän luota varmana siitä, että kaikki kyllä järjestyy.

Silti ennustukset ovat aina olleet minulle harmitonta viihdettä. On hauskaa lukea astro.fi-sivustoa tai käydä tähtitiedemessuilla. Viime syksynä ilmoittauduin jopa astrologian alkeet -kurssille, mutta se peruttiin, koska opettaja oli unohtanut asian. Se nauratti.

En muutenkaan ota yliluonnollisuutta kovin tosissani. Miksi sitten käytän siihen sekä aikaani että rahaa?

Tampereen yliopiston tutkija ja sosiaalipsykologi Jeena Rancken antaa toiminnalleni järkeenkäyvän tulkinnan. Jeenan väitöskirjatutkimus yliluonnollisen kokemuksen tulkinnasta ja merkityksestä valmistui maaliskuussa.

 

Poistun näkijän luota varmana siitä, että kaikki kyllä järjestyy.

 

”Yliluonnollinen voi tarjota selityksiä asioille, joita olisi muuten vaikea selittää tai ymmärtää. Ajatus yliluonnollisista mahdeista voi myös tarjota psykologista turvallisuuden tai lohdun tunnetta”, Jeena selvittää.

Selitys tuntuu kohdallani oikealta. Saan turvaa ajatuksesta, että kaikki ei olisikaan pelkkää sattumaa. Ehkä minun kuuluukin olla juuri tässä tilanteessa elämässäni, koska niin on jossain määrätty. Sitten herään. Hetkinen, en usko kohtaloon, vaan siihen, että jokainen valitsee polkunsa itse – tietoisesti ja tiedostamatta. Olen itse vastuussa päätöksistäni ja siitä, mitä elämässäni tapahtuu.

Mutta silti: minulla on todisteita yliluonnollisuuden puolesta. Kymmenenvuotiaana sain isältäni joululahjaksi astrologisen kartan ja siitä tehdyn tulkinnan. Olin unohtanut asian, kunnes löysin paperinivaskan sattumalta muutama vuosi sitten. Luin tulkintaa hämmentyneenä. Astrologi oli ennustanut kymmenenvuotiaalle minulle muun muassa tulevan ammattini, asumiseni ulkomailla ja ihmissuhteideni haasteet. Luonteenpiirteideni kuvailusta puhumattakaan.

Sattumaako? Miten tällaiseen pitää suhtautua?

Jeena Ranckenin tutkimuksesta käy ilmi, että yliluonnolliseksi määriteltyä kokemusta ei ole mahdollista todistaa luonnontieteellisillä menetelmillä. Silti kokemus on usein kokijalleen tärkeä – joskus jopa elämän tärkein.

”Lisäksi ne ovat kiinnostava ja jännittävä keskustelunaihe”, Jeena muistuttaa.

Kyllä! Illanvietossa tunnelma sähköistyy heti, kun joku porukasta uskaltautuu kertomaan enneunistaan, toteutuneista ennustuksista tai muista tieteen keinoin selittämättömistä sattumista. Itsekin kerron niitä luottamuksella, joskus jopa häpeillen. En halua leimautua hörhöksi, joka perustaa elämänsä tähtien asentoihin.

Yliluonnolliset kokemukset eivät ole pelkkä aikamme ilmiö, vaan niitä on kerrottu kaikkina aikakausina ja kaikissa kulttuureissa.

Pelottaako?

Kaikki eivät koe tarvetta peitellä kiinnostustaan parapsykologiaan ja yliluonnollisiin ilmiöihin. Esimerkiksi isoäitini kertoi enneunistaan meille lapsenlapsille yhtä arkipäiväisesti kuin kaupassa käynnistä. Serkkuni muistaa, että se oli toisinaan järkyttävää: isoäitini näki enne-unen myös isoisämme kuolemasta. Hän oli kuitenkin itse mutkaton enneuniensa kanssa, eivätkä ne tuntuneet häiritsevän isoäitiä itseään.

 

Kiinalainen face reader tutki kasvojeni piirteitä ja ennusti paksulla aksentillaan, että sairastun viisikymppisenä kuolemanvakavasti.

 

Ennustajalle meneminen ei ole ikinä varsinaisesti pelottanut minuakaan. Ei edes toissa vuonna Hong Kongissa, jossa kiinalainen face reader tutkisteli kasvojeni piirteitä ja ennusti sitten minulle paksulla aksentillaan, että sairastun viisikymppisenä kuolemanvakavasti.

”You will die when you are 52”, hän ennusti.

Minua ei pelottanut, mutta mukana ollut kälyni säikähti niin paljon, että perui oman sessionsa. Naurahdin, minullahan on vielä parikymmentä vuotta elinaikaa.

Kälyni pelästyminen ei silti ole epätyypillistä. Jeena Ranckenin mukaan yliluonnollisiin kokemuksiin kerrotaan melko usein liittyvän pelkoa.

”Osa ihmisistä pelkää niin sanottua tuonpuoleista tai mahdollisia huonoja ennustuksia. Ennustusten suhteen ihmiset voivat alkaa toimia sen suuntaisesti, minkä uskovat toteutuvan. Siten he tavallaan voivat vetää puoleensa ennustuksen toteutumista.”

Itse en usko kuolevani 52-vuotiaana. Voin silti kuvitella, että ennustus saattaa muistua silloin mieleeni. Ainakin kälyni taatusti muistaa sen.

Onko paranormaalista kiinnostuneissa ihmisissä sitten jotain yhteistä? Olemmeko muita herkempiä vai hörhömpiä? Hukassa elämässämme?

Jeena kertoo, että yrityksistä huolimatta tutkijat eivät ole onnistuneet löytämään yhteisiä tekijöitä.

”Yliluonnolliseen uskovat keskenään hyvin erilaiset ihmiset. Koska kyseessä on sisäinen kokemus, yliluonnollisen kokemuksen alkuperään on vaikea tai mahdoton päästä käsiksi. Tutkijalla ei ole pääsyä ihmisten pään sisään. Joitakin yhteyksiä on kuitenkin havaittu joidenkin neurologisten tilojen ja poikkeuksellisten uskonnollisten tai yliluonnollisten kokemusten välillä”, hän sanoo.

Agentti Scullyn jalanjäljillä

1990-luvun puolivälissä television hittisarjaksi muodostui Salaiset kansiot. Siinä agentit Scully ja Mulder yrittivät selvittää selittämättömiä tapauksia, joihin liittyi monesti paranormaaleja ilmiöitä.

Jännite syntyi osittain siitä, että Scully suhtautui paranormaaleihin ilmiöihin skeptisesti, kun taas hänen työparinsa Mulder uskoi vakaasti yliluonnollisiin kokemuksiin. Sarjan hyytävä tunnusmusiikki on jäänyt mieleeni, sillä se oli lupaus jostain kutkuttavan jännittävästä.

Sarjan ansiota tai ei, Jeena Rancken kertoo, että kiinnostus yliluonnollisuuteen näyttää alkaneen kasvaa juuri 90-luvulta lähtien. Yhteiskunnan ilmapiiri on muuttunut, ja ensimmäisen kerran lähes tuhanteen vuoteen länsimaissa voi melko vapaasti itse päättää, uskooko jumalaan tai yliluonnolliseen.

”Esimerkiksi juuri astrologia ja erilaiset vaihtoehtohoidot ovat nykyään melko hyväksyttyjä toiminnan muotoja ja ikään kuin soluttautuneet osaksi valtakulttuuria”, tutkija sanoo.

Samaan aikaan perinteisten uskontojen rooli on heikentynyt.

”On mahdollista, että ihmiset etsivät uusia ja kenties entistä henkilökohtaisempia tai viihdyttävämpiä vaihtoehtoja henkisyydelle.”

Tunnistan itseni. Olen ateisti, mutta kaipaan silti jonkinlaista henkisyyttä. Luultavasti siksi etsin vastauksia miamilaiselta tarot-kortti-Monicalta tai dramatiikkaan taipuvaiselta hongkongilaiselta ennustajalta.

 

Hörhön hommaa tai ei, tällä kaikella voi olla positiivisia vaikutuksia.

 

”Yliluonnolliset kokemukset voivat tuoda lisää kiinnostavia tarinoita ja enemmän tulkinnallisia vaihtoehtoja oman elämän merkitysten jäsentämiseksi”, Jeena Rancken sanoo.

Ennustajalla käynti antaakin minulle juuri varmuutta siitä, että kaikki on hyvin. Samalla saan aiheita illallispöytäkeskusteluihin. Siinä ei voi olla mitään pahaa.

Myös Jeena antaa minulle synninpäästön.

”Jos uskon vaikutukset elämän kokonaiskuvan kannalta ovat positiivisia tai neutraaleja, ei siinä sinänsä liene mitään pahaa.”

 

Tutkija ja sosiaalipskologi Jeena Ranckenin tutkimus Yliluonnollinen kokemus. Tulkinta, merkitys ja vaikutus (Vastapaino) ilmestyy kirjana ensi syksynä.

teksti Saara Ritvos
kuvat yuji watanabe
Tilaa Elle

Seuraa Elleä